11.5.2016
~ Aina erityinen paikka sydämessäni
Istuskelin tallituvassa katsellen ikkunasta ulos. Tänään eläinlääkäri pääsisi vihdoin katsomaan Susua ja ohjeistamaan minua lisää. Olin ratsastanut rennosti sileällä ja maastakäsitellyt tammaa melkein päivittäin, jotta normaali arkirytmi pysyisi yllä ja Susukin pääsisi puomien jälkeisistä traumoistaan eroon. Olimme käyneet pari kertaa myös maastossa kävelemässä.
Vihdoin hopeinen maasturi kurvasi pihaan ja nousin tuolilta mennen ulos lääkäriä vastaan. Tervehdimme ja vastailin hänen kysymyksiinsä Susun voinnista parin kuukauden ajalta. "Kyllä se ihan hyvin pärjää. Tänäänkin riehui Nessan kanssa tarhassa", kerroin.
Lähdimme kävelemään kohti tarhaa, jossa Susu ja Nessa ulkoilivat. Tarha oli iso ja takaosastaan metsäinen, jossa hevoset oleilivat, sillä niitä ei näkynyt. Tallinomistaja Mark Blackwood tuli mukaan, sillä hänkin halusi kuulla ohjeet tammani varalle, jos minä en vaikka pääsisi tallille ja jonkun muun täytyisi hoitaa hevoseni. "Susu! Nessa!" huusin tammoja ja kuulin kaukaista hirnuntaa, jonka jälkeen Nessa laukkasi esiin. Se jäi kuitenkin puiden varjoon hirnahdellen ja päätään viskoen ja laukkasi sitten takaisin metsään. Mietin kummastuneena tamman outoa käytöstä ja pahat aavistukset alkoivat hiipiä mieleeni, sillä Susua ei vieläkään näkynyt.
Kävelimme hiljaisina yhä syvemmälle, kunnes näimme Nessan. Kimo seisoi paikoillaan nostaen päänsä nähdessään meidät. "Susu!" huusin nähdessäni tammani makaavan maassa. Sen jalka oli luonnottomassa asennossa ja tamman olemuksesta huokui kipu. Silti se hörähti kuullessaan ääneni. "Voi kulta", sanoin tammalle kyykistyessäni sen luokse. Silitin sen kaulaa selittäen, että kaikki tulisi olemaan hyvin. Herra Blackwood otti Nessan kiinni vieden sen kauemmas. Eläinlääkäri kumartui tutkimaan tamman jalkaa. "Susu on ilmeisesti kompastunut ja murtanut jalkansa", lääkäri sanoi. "Voiko sen parantaa?" kysyin epätoivoisena. Kyyneleet polttelivat jo silmissäni kauhun tunteen kasvaessa sisälläni, sillä en saanut vastausta hetkeen. "Jalalla on todella huonot mahdollisuudet parantua. Susu on jo vanha hevonen ja lisäksi sokea", hän sanoi tunnustellen tamman jalkaa varovasti. "Kuntoutus saattaisi onnistua, mutta tällä hevosella ei välttämättä ratsasteta kuin muutama kuukausi ja sitten ei enää ikinä", hän jatkoi.
Sanat upposivat hiljalleen tajuntaani. Sitten tulivat kyyneleet. "Minä haluan pelastaa hevoseni", sanoin katsellen Susua. Hevonen makasi hengittäen raskaasti ja jokainen henkäys luultavasti lisäsi sen tuskaa. "Oletko varma? Siitä tulee pitkä prosessi ja Susu tulee kärsimään", eläinlääkäri sanoi. Minun täytyi yrittää parantaa Susu. En voisi vain antaa sen kuolla. Vai voisinko?
Tiesin, että Susu ei nähnyt, mutta silti tunsin sen katsovan minua. Se anoi apua peloissaan, sieraimet laajenneina ja kyljet heiveröisesti kohoillen. Kuulin eläinlääkärin puhuvan puhelimessa Sususta ja kuiskuttelin tammalle rohkaisevia sanoja. "Tänne on mahdollista saada nosturi, jolla Susun saa siirrettyä kuljetusautoon, mutta siinä on riskinsä. Nostossa, että kuljetuksessa. Lisäksi leikkaus on myös vaarallinen. Voi olla, ettei tamma enää herää", nainen sanoi vakavana. En tiennyt mitä tehdä. Susu oli äärettömän rakas, mutta se voisi menehtyä silti, vaikka yrittäisin pelastaa sen. Katselin lamaantuneena, kun Susu sai lääkettä kipuihinsa ja mietin, miten helpottavaa sille olisi vielä yksi piikki. Olisinko niin kamala ihminen, jos päättäisin tamman elämän? "Minä haluan yrittää", sanoin hiljaa antaen kyyneleiden valua poskilleni.
Viimein Susu saatiin monien tuntien jälkeen nostettua ison kuljetusauton kyytiin. Se oli kipulääkkeistä ihan tokkurassa ja nuokkui nostolaitteen varassa, joka samalla piti hevosen pystyssä. "Voi kulta. Sä kyllä selviät tästä", kuiskasin tammalle silittäen sen päätä. Tamma puhalsi kädelleni kuin ymmärtäen.
Hevosklinikalla odotin kärsimättömästi sinisellä muovituolilla. Ystävälliset hoitajat toivat minulle juotavaa ja tarjosivat syötävääkin, mutta kieltäydyin. En saisi mitään alas. Kellon viisarit raksuttivat hiljaisuudessa tuntien kuluessa. Viimein ovi aukesi.
"Thomas Matthews", mies esitteli itsensä kätellen minua. Kerroin oman nimeni odottaen uutisia. "Toimin kirurgina hevosesi leikkauksessa ja tuota... se ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan", hän sanoi pahoittelevalla äänellä. Ahdistus kasvoi sisälläni. "Kävi ilmi, ettei jalkaa saa parannettua. Tuo hevonen ei valitettavasti kävele enää koskaan", mies sanoi vakavana. "Mi-mitä vaihtoehtoja on?" kysyin pidätellen kyyneliä. Hän ei vastannut hetkeen. "No tuota... voihan hevosta pitää jalka kipsattuna, mutta itse se ei voi liikkua mihinkään. Tai sitten sen voi päästää kivuistaan", hän sanoi ja näin, ettei hänen ollut helppoa kertoa näitä uutisia. "Voit miettiä ihan rauhassa", hän sanoi vielä ja surumielisesti nyökäten poistui takaisin saliin.
Tuijotin vaaleanharmaata kaakelilattiaa. Kaikki puuroutui päässäni, enkä saanut ajatuksistani otetta. Olin menettämässä jälleen jonkun tärkeän, tällä kertaa ensimmäisen hevoseni. Näin mielessäni tamman katsovan minua tummilla silmillään, sen harjan liehuessa tuulessa. Muistin miten se tuli luokseni hörähtäen ja ojensin käteni koskettaen pehmeää turpaa. Kuljetin kättäni pitkin tamman kaulaa ja se puhalsi hiuksiini. Muistin kaikki onnistumiset ja epäonnistumiset. Kiidimme maastopolkua pitkin, ratsastimme pellolla tai liidimme esteiden yli kuin yhtenä. Kyynelet valuivat kasvojani pitkin ajatellessani, että näitä muistoja ei tulisi enää lisää. Susu ei voisi liikkua ja tamma kuihtuisi kasaan seistessään vain karsinassaan tai pienessä tarhassa. Ei se ole mitään elämää. Tuijotin lattiaa monta minuuttia täysin hiljaa, kunnes nostin katseeni ja otin askeleen kohti ovea. Olin päätökseni tehnyt.
"Ei mitään hätää kulta", kuiskasin silittäen Susun tummaa karvaa. Se makasi suurella pöydällä vieläkin tokkuraisena lääkkeistä ja sen vasen etujalka oli kipsattu. Tamma hörähti vaimeasti tunnistaessaan ääneni. Hetkeksi tyrehtynyt itkuni alkoi taas ja painoin pääni tamman harjaan. "Ei mitään hätää, kohta olet jossakin paremmassa paikassa", kuiskin tammalle nyyhkyttäen. Nyökkäsin tohtori Matthewsille ja käänsin katseeni pois, kun hän antoi piikit. Susun hengitys hidastui, kun se vaipui uneen ja silitin sen päätä ja kaulaa. Höpötin tammalle hiljaa, mutta enemmän taisin lohduttaa itseäni. Hetki tuntui ikuisuudelta silitellessäni hevosta ja selvitellessäni takkuja sen harjasta. Tunti kului, ehkä toinenkin, mutta en huomannut. Halusin vain olla Susun kanssa ja yrittää painaa sen mieleeni, jotta tamma voisi aina elää muistoissani. Kuulin hevosen hengittävän yhä raskaammin ja raskaammin ja nostin pääni. Tamma korisi ja ennen kuin tajusinkaan, katselin miten se veti viimeisen henkäyksen elämän hiipuessa sen ruumiista.
30.4.2016
~ You can't never know
Pujahdin Susun karsinaan kutsuen tammaa ensin nimellä. Hevonen tuli varoen luokseni ja silittelin sen tummanruskeaa karvaa. Halasin tammaa painaen pääni sen harjaan ja pian tunsin selässäni kevyen tönäisyn.
Otin tamman pakista pölyharjan, jolla kävin hevosen huolellisesti. Pehmeällä harjalla puhdistin mahanalusen ja jalat. Harjasin myös kaviot tarhasta tarttuneesta mudasta ja lopuksi pään pääharjalla.
Puin Susulle joka jalkaan suojat ja hain sitten sen varusteet. Asetin puhtaan satulahuovan tamman selkään, jonka päälle laitoin karvaromaanin ja estesatulan. Kiristin vyötä hitaasti ja taputin Susua kaulalle. Avasin suitset ristityksestä ja heilautin ohjat tamman kaulalle. Otin sitten Susun päästä kiinni ja tarjosin sille kuolaimia, mitkä se ottikin nätisti suuhunsa. Pujotin niskahihnan korvien yli ja kiristin kaikki remmit varustautuen sitten itse. Otin ohjat pois Susun kaulalta ja talutin tamman kentälle.
Kiristin vyön ja ponnistin sitten selkään. Jalustimet olivat sopivat edellisen hyppykerran jäljiltä, joten pääsin heti uralle kävelemään. Annoin Susulle pitkät ohjat ja reilusti aikaa vertyä. Jatkoin alkukäyntien jälkeen pääty-ympyröille, joilla työstin takaosaa väistättäen sitä ulospäin. Pidin ohjat edelleen hieman pidempinä ja ratsastin Susua istunnalla. Taivuttelin hevosta myös pohkeenväistöllä ratsastaen lyhyeltä sivulta pituushalkisijalle ja väistättäen sieltä uralle.
Nostin ravin ja ravasin ensin hetken uraa pitkin kevyessä ravissa. Pyysin sitten pohkeella Susua reippaammaksi ja nousin kevyeen istuntaan. Tein muutamia temmonvaihteluita ja valmistelin sitten käännöstä kuuden maapuomin sarjalle. Susu kuunteli hyvin sisäpohjetta ja lähestyimme puomisarjaa suorassa linjassa. Otin hyvissä ajoin esteistunnan ja kannustin tammaa vielä pitämään ravin tahdin yllä. Ensimmäisellä puomilla Susu kompastui pahasti, mihin en ollut ollenkaan varautunut. Horjahdin kaulalle ja seuraavassa hetkessä makasin maassa tamman pukittaessa sivuhypyn kera.
Nousin seisomaan hämmentyneenä. Pyyhin hiekkaa vaatteistani ja katsoin Susua, joka seisoi täysin paikoillaan pää alhaalla. Hevonen tärisi kauttaaltaan ja näin, että se pelkäsi. "Susu", kutsuin tammaa nimeltä jutellen sille samalla, kun kävelin sen luokse tarttuen ohjista. "Ei mitään hätää kulta", höpötin ja yritin kävelyttää tammaa. Susu ei kuitenkaan hievahtanut, mutta pitkän maanittelun jälkeen sain sen ottamaan askeleita ja kävelytin sitä pienellä ympyrällä. Annoin tamman rentoutua jutellen sille samalla ja lähdin sitten taluttamaan sitä kohti uraa, jolloin Susu jännittyi taas. Jokainen askel oli suuri saavutus, sillä tamma oli haluton kävelemään. Houkutellen sain Susun kävelemään väkinäisesti ja ohjasin sen puomeille kävellen itse hevosen vieressä.
Susu kolautti kavionsa taas ensimmäiseen puomiin ja säikkynä se hypähti sivulle. Rauhoittelin hevosta silittelemällä sitä ja mietin, mikä ihme sitä oikein vaivasi. Huomasin, ettei se ollut edes yrittänyt nostaa jalkojaan puomin kohdalla. Ihan kuin se ei olisi edes nähnyt sitä. "Nähnyt", sana jäi pyörimään mieleeni ja hitaasti nostin toisen käteni Susun silmän eteen. Heilutin kättäni edestakaisin, mutta tamma ei reagoinut mitenkään. Päästin irti ohjista kävellen tamman toiselle puolelle toistamaan kokeiluni. Ei mitään. Olin hetken ihan hiljaa, jonka jälkeen kosketin Susun turpaa. Tamma säpsähti, jolloin epäilykseni vahvistuivat. Susu oli sokea.
Vakavana houkuttelin tamman takaisin talliin, jossa se rentoutui omaan karsinaansa päästyään. Riisuin tamman kaikki varusteet ja silittelin sitä mietteliäänä. Siitä siis kaikki oudot säikkymiset olivat johtuneet. Susu ei ollut nähnyt mitään. Suljin karsinan oven vieden varusteet paikoilleen. Siivosin myös tamman pakin pois kävellen sitten tallitupaan soittamaan eläinlääkärin katsomaan Susua.
17.4.2016
~ Pellolla
Lämmin kevätaurinko paistoi taivaalta tuoden lupausta kesästä. Lunta oli enää siellä täällä tienpenkoilla ja lintujen laulua alkoi olla yhä vain enemmän. Hymyillen kuuntelin soran narskumista kenkieni alla ja katselin, miten tallipiha hiljalleen ilmestyi näköpiiriini.
Vein kassin kaappiini ja riisuin takin, jättäen ihanan pehmoisen fleecen päälle. Hain sitten Susun pakin sen karsinan eteen ja avasin lukon. Kaivoin kumisuan pakin pohjalta ja astuin sitten karsinaan. "Hei tyttö", sanoin lempeästi ja silitin tamman turpaa. Se katsoi minua lempeillä silmillään puhallellen lämmintä ilmaa kädelleni.
Aloitin pyörittelemään kumisukaa pitkin tamman kaulaa. Ilmojen lämpenemisen huomasi hevosistakin, jotka alkoivat tiputella talvikarvojaan. Susultakin lähti jonkin verran, ei kuitenkaan kamalia määriä. Seuraavaksi harjasin tamman pölyharjalla läpi ja puhdistin kaviot. Laitoin sille sitten suojat kaikkiin jalkoihin ja hain varusteet satulahuoneesta.
Nostin puhtaan satulahuovan tamman selkään ja sen päälle karvaromaanin, sillä entisenä ratsastuskouluhevosena Susun selkä oli vanhuuden myötä huonontunut. Lopuksi asettelin yleissatulan tamman selkään ja kiinnitin huovan satulaan. Kiristin sitten vyötä ja harjasin pään pukien suitset tammalle.
Talutin Susun maneesiin kaartoon ja ponnistin jakkaralta selkään. Jalustimia lyhensin reiällä, sillä ajattelin lähteä maastoon. Kiristin vielä vyön ja käänsin tamman ympäri kävellen ovesta ulos maastopolulle.
Tamman kaviot painautuivat sulaneesta lumesta kosteutuneeseen maahan jättäen kavionjälkiä. Katselin eloon heräilevää metsää ja hymyilin huomaamattani. Havahduin kuitenkin pian mietteistäni ja keräilin ohjia käteen pyytäen Susun raviin.
Kevensin hiljaa tamman tahdissa antaen sen venyttää kaulaansa ja askeltaa rennosti. Metsämaisemaa tuntui jatkuvan ikuisuuksiin, kun ravasimme hiekkatietä pitkin loivaan alamäkeen.
Äkkiä vasemmalla puolellani metsikössä rasahti ja horjahdin satulassa Susun hypätessä sivulle. Tamma yritti kääntyä hermotuneesti ravinsekaista käyntiä ympäri, mutta päättäväisesti ohjasin hevosta suoraan eteenpäin. Juttelin Susulle mukavia yrittäen saada sen rauhoittumaan ja kummastuneena ratsastin eteenpäin. Ei Susu ollut ikinä näin säikkynyt ja hyppinyt sivuttain. Käännyin vielä katsomaan taakse ja näin, kuinka rusakko juoksi pensaikosta tien poikki.
Tilanne nollautui, mutta Susu vielä kyttäili vasemmalle puolelleen, joten päätin mennä pellolle laukkailemaan. Pyysin ensin ravia ja ratsastin isoja ympyröitä hakien rentoutta. Ensin Susu oli vieläkin jännittynyt, mutta pikkuhiljaa se rentoutui jonkin verran. Istuin sitten alas ja pyysin tamman laukalle. Susu nosti askellajin sulavasti ja pärskähti puoli kierrosta laukattuani.
Vaihdoin suunnan ravin kautta ja nostin sitten oikean laukan ympyrällä. Viimeisetkin jännityksen rippeet katosivat hevosesta kuin taikaiskusta ja uskalsin jopa keventää istuntaani antaen tamman mennä.
Ratsastin takaisin tallille rauhallisessa käynnissä ja vilkutin Sashalle ja Jessicalle, jotka lähtivät juuri kävelemään hevosineen laukkarataa kohti. Pihalla laskeuduin alas selästä ja nostin jalustimet ylös taluttaen Susun sitten talliin.
Hoidin tamman erittäin hyvin ja rapsuttelin sitä odotellessani kylmäpatjojen vaikutusta. Kaivoin jopa pakista porkkanan ja tarjosin sitä tammalle. Rypistin otsaani huolestuneena, kun Susulla kesti hetken löytää nami ja sitä tarjoama käsi. Pudistin ajatuksen kuitenkin päästäni ja otin kylmäpatjat pois käärien fleecepintelit tilalle. Tarkistin vielä, että talliloimi oli hyvin ja hyvästelin hevosen sitten siivoillen kamoja pois.
2.4.2016
~ Kouluratsastusta
Kävelin tallin pihaan soran narskuessa kenkieni alla. Kävin heittämässä kassini taukotilaan ottaessani mukaan kypärän ja hanskat. Poikkesin sitten tallin kautta hakemassa narun.
Huusin Susua laitumen portilla ja tumma hevoseni lähti hölkköttelemään luokseni. Tervehdin tammaa kiinnittäen narun sen riimuun ja lähdin taluttamaan hevosta talliin.
Sidoin Susun kiinni käytävälle molemmin puolin. Riisuin tamman toppaloimen ja harjasin sen karvan läpi pölyharjalla. Tarkistin sitten kaikki jalat ettei niissä ollut mitään ja pyöritin vaaleanpunaiset pintelit etujalkoihin. Susu seisoi tapansa mukaan kiltisti paikallaan ja pärskähti.
Puin tammalle pinteleiden kanssa yhteensopivan satulahuovan ja heilautin koulusatulan selkään. Kiristin vyötä jo valmiiksi aika paljon ja puin vielä tammalle suitset päähän irrottaen sen naruista ja lähtien taluttamaan sitä kentälle.
Heilautin ohjat tamman kaulalle ja nostin kättäni korjatakseni otsahihnan alle jäänyttä otsatukkaa paremmaksi, mutta yllätyksekseni Susu säpsähti hiukan ja otti askeleen sivulle. Se käänsi päätään suuntaani ja taivutti kaulaansa alemmas, mikä sai minut katsomaan hevosta tarkemmin. [i]"Luultavasti vain vanhuuden oikkuja"[/i], ajattelin laskien jalustimet ja kiristäen vielä vyön.
Ohjasin tamman uralle ja annoin jo vanhan hevosen vertyä kunnolla pitkin ohjin. Sain ratsastaa rauhassa maneesissa, sillä laukkahevosten treeni keskittyi radalle. Pikkuhiljaa keräsin ohjia tuntumalle ja aloin työstää käynnissä takajalkoja aktiivisemmiksi. Ratsastin isot pääty-ympyrät väistättäen takaosaa hiukan käännöksissä ja vaatien hiljalleen asetusta.
Vaihdoin suunnan täyskaarrolla ja työstin käyntiä myös tähän suuntaan verrytellen Susun kunnolla. Asetin hevosen huolellisesti ympyrällä ja pyysin sisäpohkeella takaosaa väistämään muutaman askeleen verran. Kehuin tammaa ja muutaman ympyrän jälkeen suoristin sen uralle valmistellen ravin. Susu lähti reippaasti pohjemerkistäni raviin ja aloitin keventämisen hevosen rytmissä. Annoin hiukan ohjaa antaen Susun laskea päätään alas ja myödätä niskasta, mutta jostain syystä tamma kulki taas tutuksi tullutta töksähtelevää ravia jännittyneenä. Annoin vähän lisää ohjaa pitäen kuitenkin hyvän tuntuman ja yritin saada askeleita pidemmiksi.
Hetken päästä Susu uskalsi jo vähän rentoutua ja raviin alkoi löytyä joustoa. Ratsastin lyhyille sivuille reilun kokoiset voltit rennosti asettaen ja pitkille sivuille otin kiemuraurat tarkastaen ulkoapujen toimivan. Susu kulki kuuliaisena polkien takajaloilla hyvin alleen ja kuolainta narskutellen. Sain jopa jäykkyyttä pois ja taivutettua tamman kunnella pohkeeni ympärille volteilla.
Otin mukaan siirtymisiä kiemurauran keskelle, jotka sujuivat hyvin. Susu kuunteli nätisti ja taputin tammaa kaulalle. Pikkuhiljaa tein ravi-käynti-pysähdys-käynti- siirtymisiä kiemurauralle molempiin suuntiin ja annoin sitten kehujen kera pidempää ohjaa ratsastaen koko uralle.
Lopuksi otin vielä laukkaa isolla pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Napautin kevyesti raipalla pohkeen taakse, jottei Susu laahaisi takajalkojaan vaan käyttäisi niitä. Tamma ryhdistäytyi hiljalleen ja laukkaan löytyi rytmiä ja joustoa. Oikeaa laukkaa ratsastin huolellisesti, sillä Susu taas painoi hieman ulos kaula mutkalla sisäänpäin. Yritin houkutella tamman kaulaa suoraksi ja pitää ulkoavut kuulolla. Lopuksi laukka sujuikin hyvin ja taputin tammaa kaulalle kehuen sitä myös ääneen.
Annoin hevoselle pitkät ohjat ja se rentoutui pärskähtäen. Hymyillen päästin jalustimet pois jalasta ja keikuin tamman mukana. Reippaat loppukäynnit käveltyäni käänsin kaartoon ja laskeuduin alas selästä. Löysäsin vyötä jo valmiiksi ja nostin jalustimet ylös taluttaen Susun sitten talliin.
Tallissa kylmäsin Susun jalat hyvin harjaten hevosen odotellessa läpi. Tamma töykki minua turvallaan ja höpöttelin sille kaikkea. Käärin sitten kylmäpatjojen tilalle fleecepintelit ja heitin vielä viltin selkään. Lopuksi siivosin Susun kamat paikoilleen puhdistaen suitset ja pintelit ja menin sitten auttamaan ruokinnassa.
28.10.2015
~ Esteillä
Kimo tammani syöksähti pärskähtäen laukkaan. Tein pidätteitä siirtääkseni Nessan takaisin raviin ja tein uuden, hallitumman noston. "Hyvä", kehuin ja taputin tamman kaulaa. Jatkoin laukkaa ympyrällä tehden temponvaihteluita saadakseni Nessan kuulolle.
Hidastelin pikkuhiljaa hallittuun raviin ja vaihdoin suunnan ympyrällä. Tein valmistelevan puolipidätteen ja puristin kevyesti sisäpohkeella, jotta sain Nessan nostamaan oikean laukan. Tamma laukkasi nätisti kuulostellen apujani ja sain sen pikkuhiljaa myötäämään niskastaan. Taputin ja kehuin tammaa hidastellen raviin ja käyntiin antaen Nessalle pitkät ohjat välikäyntien ajaksi.
Kulma, suoristus, pohkeet kiinni, puolipidäte ja hyppy. Tamma liiti kauniisti satakolmekymmentä senttisen okserin yli ja taputin sen kaulaa. Jatkoin vasemmassa laukassa vihreävalkoisen trippelin ohi seuraavalle, kymmenen senttiä korkeammalle okserille, jonka Nessa ylitti hienosti. Häntä hulmuten se jatkoi minun ohjaamanani tiukan käännöksen jälkeen kaksoissarjalle. Ensimmäinen paikka tuli hiukan lähelle, mutta tamma nousi jyrkkään hyppyyn taivuttaen jalat hyvin alleen. En ehtinyt laskea sopivia askeleita, joten b-osalle lähdimme vuorostaan liian kaukaa, mutta onneksi Nessa osasi asiansa. Kehuin tammaa ääneen ja ratsastin kierroksen ottaen sarjan heti uusiksi, paremmalla menestyksellä.
Seuraavaksi tulin kaarevalla linjalla okserin, portin ja yksittäisesteen kolmen laukan väleillä. Viimeisen jälkeen ratsastin ison ympyrän, jonka jälkeen tuli kaksoissarja. Nessa laukkasi rytmikkäästi korvat pystyssä ja ponnisti voimakkaisiin hyppyihin. Trippeli meni kuitenkin pieleen, koska käännös oli tiukka, enkä suoristanut tarpeeksi tehokkaasti, jolloin tulimme vinosti ja Nessa kielsi. Otin uuden lähestymisen huolellisesti ratsastaen ja tamma ponnisti kauniisti yli kehujeni saattelemana. Trippelin jälkeen seurasi vielä okseri, jonka jälkeen hidastin raviin ratsastaen isoa ympyrää hetken.
Otin radan uudestaan, jolloin onnistuimme paremmin. Tammani oli hyvin kuulolla ja se pärskähteli innoissaan esteiden välillä. Nessan kaviot uppoutuivat kentän hiekkaan lennättäen sitä ympäriinsä. Liidimme kuin yhtenä esteiden yli ja Nessa vaihtoi laukat automaattisesti. Kehuin tammaa ääneen myödäten sen liikkeitä ja viimeisen radan jälkeen hidastelin hymyillen harjoitusravin kautta kevyeeseen raviin. Rapsuttelin tamman säkää hymyillen itsekseni ja annoin sille pitkät ohjat.
Käyntiin hidastaessani otin jalustimet pois jaloista ja kumarruin halaamaan tammaa. Se puhalsi ja liikutteli kuolainta suussaan. Suoristautuessani huomasin tallin ovella hahmon, joka katseli meitä. Hän kuitenkin kääntyi lähteäkseen sisälle, tajutessaan, että ratsastin loppukäyntejä.
Laskeuduin selästä ja nostin jalustimet ylös, sekä löysäsin vyötä. Kehuin vielä tammaa ääneen ja talutin sen sitten perässäni talliin.
Sidoin Nessan molemmin puolin pesupaikalle ja riisuin varusteet. Suihkutin sitten nopeasti tamman jalat ja hain kylmät sen kaikkiin jalkoihin. Kylmien vaikuttaessa puhdistin kuolaimet ja ristitin suitset vieden ne paikalleen satulan viereen.
"Ai moi Erika", sanoin melkein törmäten tyttöön.
"Moi Minka", hän vastasi hymyillen.
"Näin sut hyppimässä Nessalla kun tultiin maastosta. Ootte hyvässä terässä kisakauteen", hän jatkoi.
"Ai kiitos. En huomannutkaan", naurahdin.
"Erika, mihin nää suojat menee?" kuulin tutun äänen kysyvän. En ehtinyt tunnistaa sitä, kun äänen omistaja jo käveli esiin nurkan takaa ja huomasin katsovani taas ihaniin, vihreisiin silmiin. Poika jähmettyi hetkeksi paikalleen, mutta toipui nopeasti.
"Minka", hän sanoi.
"Elias", vastasin.
"En tiennyt, että sinäkin käyt täällä", jatkoin.
"Ratsastin nuorempana. Nyt käyn täällä joskus auttelemassa Erikaa", hän sanoi hymyn ilmestyessä hänen huulilleen.
"Seurusteletteko te?" kysymys karkasi huuliltani ennen kuin ehdin estää. Elias ja Erika purskahtivat molemmat nauruun.
"Ei todellakaan. Elias on veljeni", Erika sanoi nauraen ja punastuin.
"Ai, anteeksi", sanoin punaisena.
"Ei se mitään", Erika nauroi edelleen ja Eliaskin poistui hymyillen paikalta. Erika rauhoittui ja sanoi: "Mä luulin, että teillä on jotain juttua." Jäädyin hetkeksi miettien tytön sanoja, ennen kuin hymyilin sanoen: "Ei, ei. Me ollaan vaan kavereita."
"Aijaa. Mä kyllä tiedän ton tavan millä Elias sua katsoo. Älä epäröi mun takiani. Se on kyllä ihan ok", hän hymyili tietäväisesti ja käveli satulahuoneeseen.
Hämmennyin Erikan sanoista ja pyörittelin niitä päässäni moneen kertaan, enkä tiennyt mitä ajatella. Riisuin jääpatjat Nessalta ja harjasin tamman ajatuksissani. Se töykki minua turvallaan ja rapsutin sen otsaa hymyillen. Puhdistin vielä kaviot, joissa ei oikein ollut mitään. Pyöritin violetit fleecepintelit Nessan jalkoihin, jonka jälkeen puin tammalle samaa sarjaa olevan loimen. Taputin hevosen lapaa ja sanoin sille heipat keräten tavarat pakkiin ja laittaen sen lukkoon. Hain sitten Susun kamat tamman karsinan eteen, varoen törmäämästä Erikaan tai Eliakseen.
~ Aina erityinen paikka sydämessäni
Istuskelin tallituvassa katsellen ikkunasta ulos. Tänään eläinlääkäri pääsisi vihdoin katsomaan Susua ja ohjeistamaan minua lisää. Olin ratsastanut rennosti sileällä ja maastakäsitellyt tammaa melkein päivittäin, jotta normaali arkirytmi pysyisi yllä ja Susukin pääsisi puomien jälkeisistä traumoistaan eroon. Olimme käyneet pari kertaa myös maastossa kävelemässä.
Vihdoin hopeinen maasturi kurvasi pihaan ja nousin tuolilta mennen ulos lääkäriä vastaan. Tervehdimme ja vastailin hänen kysymyksiinsä Susun voinnista parin kuukauden ajalta. "Kyllä se ihan hyvin pärjää. Tänäänkin riehui Nessan kanssa tarhassa", kerroin.
Lähdimme kävelemään kohti tarhaa, jossa Susu ja Nessa ulkoilivat. Tarha oli iso ja takaosastaan metsäinen, jossa hevoset oleilivat, sillä niitä ei näkynyt. Tallinomistaja Mark Blackwood tuli mukaan, sillä hänkin halusi kuulla ohjeet tammani varalle, jos minä en vaikka pääsisi tallille ja jonkun muun täytyisi hoitaa hevoseni. "Susu! Nessa!" huusin tammoja ja kuulin kaukaista hirnuntaa, jonka jälkeen Nessa laukkasi esiin. Se jäi kuitenkin puiden varjoon hirnahdellen ja päätään viskoen ja laukkasi sitten takaisin metsään. Mietin kummastuneena tamman outoa käytöstä ja pahat aavistukset alkoivat hiipiä mieleeni, sillä Susua ei vieläkään näkynyt.
Kävelimme hiljaisina yhä syvemmälle, kunnes näimme Nessan. Kimo seisoi paikoillaan nostaen päänsä nähdessään meidät. "Susu!" huusin nähdessäni tammani makaavan maassa. Sen jalka oli luonnottomassa asennossa ja tamman olemuksesta huokui kipu. Silti se hörähti kuullessaan ääneni. "Voi kulta", sanoin tammalle kyykistyessäni sen luokse. Silitin sen kaulaa selittäen, että kaikki tulisi olemaan hyvin. Herra Blackwood otti Nessan kiinni vieden sen kauemmas. Eläinlääkäri kumartui tutkimaan tamman jalkaa. "Susu on ilmeisesti kompastunut ja murtanut jalkansa", lääkäri sanoi. "Voiko sen parantaa?" kysyin epätoivoisena. Kyyneleet polttelivat jo silmissäni kauhun tunteen kasvaessa sisälläni, sillä en saanut vastausta hetkeen. "Jalalla on todella huonot mahdollisuudet parantua. Susu on jo vanha hevonen ja lisäksi sokea", hän sanoi tunnustellen tamman jalkaa varovasti. "Kuntoutus saattaisi onnistua, mutta tällä hevosella ei välttämättä ratsasteta kuin muutama kuukausi ja sitten ei enää ikinä", hän jatkoi.
Sanat upposivat hiljalleen tajuntaani. Sitten tulivat kyyneleet. "Minä haluan pelastaa hevoseni", sanoin katsellen Susua. Hevonen makasi hengittäen raskaasti ja jokainen henkäys luultavasti lisäsi sen tuskaa. "Oletko varma? Siitä tulee pitkä prosessi ja Susu tulee kärsimään", eläinlääkäri sanoi. Minun täytyi yrittää parantaa Susu. En voisi vain antaa sen kuolla. Vai voisinko?
Tiesin, että Susu ei nähnyt, mutta silti tunsin sen katsovan minua. Se anoi apua peloissaan, sieraimet laajenneina ja kyljet heiveröisesti kohoillen. Kuulin eläinlääkärin puhuvan puhelimessa Sususta ja kuiskuttelin tammalle rohkaisevia sanoja. "Tänne on mahdollista saada nosturi, jolla Susun saa siirrettyä kuljetusautoon, mutta siinä on riskinsä. Nostossa, että kuljetuksessa. Lisäksi leikkaus on myös vaarallinen. Voi olla, ettei tamma enää herää", nainen sanoi vakavana. En tiennyt mitä tehdä. Susu oli äärettömän rakas, mutta se voisi menehtyä silti, vaikka yrittäisin pelastaa sen. Katselin lamaantuneena, kun Susu sai lääkettä kipuihinsa ja mietin, miten helpottavaa sille olisi vielä yksi piikki. Olisinko niin kamala ihminen, jos päättäisin tamman elämän? "Minä haluan yrittää", sanoin hiljaa antaen kyyneleiden valua poskilleni.
Viimein Susu saatiin monien tuntien jälkeen nostettua ison kuljetusauton kyytiin. Se oli kipulääkkeistä ihan tokkurassa ja nuokkui nostolaitteen varassa, joka samalla piti hevosen pystyssä. "Voi kulta. Sä kyllä selviät tästä", kuiskasin tammalle silittäen sen päätä. Tamma puhalsi kädelleni kuin ymmärtäen.
Hevosklinikalla odotin kärsimättömästi sinisellä muovituolilla. Ystävälliset hoitajat toivat minulle juotavaa ja tarjosivat syötävääkin, mutta kieltäydyin. En saisi mitään alas. Kellon viisarit raksuttivat hiljaisuudessa tuntien kuluessa. Viimein ovi aukesi.
"Thomas Matthews", mies esitteli itsensä kätellen minua. Kerroin oman nimeni odottaen uutisia. "Toimin kirurgina hevosesi leikkauksessa ja tuota... se ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan", hän sanoi pahoittelevalla äänellä. Ahdistus kasvoi sisälläni. "Kävi ilmi, ettei jalkaa saa parannettua. Tuo hevonen ei valitettavasti kävele enää koskaan", mies sanoi vakavana. "Mi-mitä vaihtoehtoja on?" kysyin pidätellen kyyneliä. Hän ei vastannut hetkeen. "No tuota... voihan hevosta pitää jalka kipsattuna, mutta itse se ei voi liikkua mihinkään. Tai sitten sen voi päästää kivuistaan", hän sanoi ja näin, ettei hänen ollut helppoa kertoa näitä uutisia. "Voit miettiä ihan rauhassa", hän sanoi vielä ja surumielisesti nyökäten poistui takaisin saliin.
Tuijotin vaaleanharmaata kaakelilattiaa. Kaikki puuroutui päässäni, enkä saanut ajatuksistani otetta. Olin menettämässä jälleen jonkun tärkeän, tällä kertaa ensimmäisen hevoseni. Näin mielessäni tamman katsovan minua tummilla silmillään, sen harjan liehuessa tuulessa. Muistin miten se tuli luokseni hörähtäen ja ojensin käteni koskettaen pehmeää turpaa. Kuljetin kättäni pitkin tamman kaulaa ja se puhalsi hiuksiini. Muistin kaikki onnistumiset ja epäonnistumiset. Kiidimme maastopolkua pitkin, ratsastimme pellolla tai liidimme esteiden yli kuin yhtenä. Kyynelet valuivat kasvojani pitkin ajatellessani, että näitä muistoja ei tulisi enää lisää. Susu ei voisi liikkua ja tamma kuihtuisi kasaan seistessään vain karsinassaan tai pienessä tarhassa. Ei se ole mitään elämää. Tuijotin lattiaa monta minuuttia täysin hiljaa, kunnes nostin katseeni ja otin askeleen kohti ovea. Olin päätökseni tehnyt.
"Ei mitään hätää kulta", kuiskasin silittäen Susun tummaa karvaa. Se makasi suurella pöydällä vieläkin tokkuraisena lääkkeistä ja sen vasen etujalka oli kipsattu. Tamma hörähti vaimeasti tunnistaessaan ääneni. Hetkeksi tyrehtynyt itkuni alkoi taas ja painoin pääni tamman harjaan. "Ei mitään hätää, kohta olet jossakin paremmassa paikassa", kuiskin tammalle nyyhkyttäen. Nyökkäsin tohtori Matthewsille ja käänsin katseeni pois, kun hän antoi piikit. Susun hengitys hidastui, kun se vaipui uneen ja silitin sen päätä ja kaulaa. Höpötin tammalle hiljaa, mutta enemmän taisin lohduttaa itseäni. Hetki tuntui ikuisuudelta silitellessäni hevosta ja selvitellessäni takkuja sen harjasta. Tunti kului, ehkä toinenkin, mutta en huomannut. Halusin vain olla Susun kanssa ja yrittää painaa sen mieleeni, jotta tamma voisi aina elää muistoissani. Kuulin hevosen hengittävän yhä raskaammin ja raskaammin ja nostin pääni. Tamma korisi ja ennen kuin tajusinkaan, katselin miten se veti viimeisen henkäyksen elämän hiipuessa sen ruumiista.
30.4.2016
~ You can't never know
Pujahdin Susun karsinaan kutsuen tammaa ensin nimellä. Hevonen tuli varoen luokseni ja silittelin sen tummanruskeaa karvaa. Halasin tammaa painaen pääni sen harjaan ja pian tunsin selässäni kevyen tönäisyn.
Otin tamman pakista pölyharjan, jolla kävin hevosen huolellisesti. Pehmeällä harjalla puhdistin mahanalusen ja jalat. Harjasin myös kaviot tarhasta tarttuneesta mudasta ja lopuksi pään pääharjalla.
Puin Susulle joka jalkaan suojat ja hain sitten sen varusteet. Asetin puhtaan satulahuovan tamman selkään, jonka päälle laitoin karvaromaanin ja estesatulan. Kiristin vyötä hitaasti ja taputin Susua kaulalle. Avasin suitset ristityksestä ja heilautin ohjat tamman kaulalle. Otin sitten Susun päästä kiinni ja tarjosin sille kuolaimia, mitkä se ottikin nätisti suuhunsa. Pujotin niskahihnan korvien yli ja kiristin kaikki remmit varustautuen sitten itse. Otin ohjat pois Susun kaulalta ja talutin tamman kentälle.
Kiristin vyön ja ponnistin sitten selkään. Jalustimet olivat sopivat edellisen hyppykerran jäljiltä, joten pääsin heti uralle kävelemään. Annoin Susulle pitkät ohjat ja reilusti aikaa vertyä. Jatkoin alkukäyntien jälkeen pääty-ympyröille, joilla työstin takaosaa väistättäen sitä ulospäin. Pidin ohjat edelleen hieman pidempinä ja ratsastin Susua istunnalla. Taivuttelin hevosta myös pohkeenväistöllä ratsastaen lyhyeltä sivulta pituushalkisijalle ja väistättäen sieltä uralle.
Nostin ravin ja ravasin ensin hetken uraa pitkin kevyessä ravissa. Pyysin sitten pohkeella Susua reippaammaksi ja nousin kevyeen istuntaan. Tein muutamia temmonvaihteluita ja valmistelin sitten käännöstä kuuden maapuomin sarjalle. Susu kuunteli hyvin sisäpohjetta ja lähestyimme puomisarjaa suorassa linjassa. Otin hyvissä ajoin esteistunnan ja kannustin tammaa vielä pitämään ravin tahdin yllä. Ensimmäisellä puomilla Susu kompastui pahasti, mihin en ollut ollenkaan varautunut. Horjahdin kaulalle ja seuraavassa hetkessä makasin maassa tamman pukittaessa sivuhypyn kera.
Nousin seisomaan hämmentyneenä. Pyyhin hiekkaa vaatteistani ja katsoin Susua, joka seisoi täysin paikoillaan pää alhaalla. Hevonen tärisi kauttaaltaan ja näin, että se pelkäsi. "Susu", kutsuin tammaa nimeltä jutellen sille samalla, kun kävelin sen luokse tarttuen ohjista. "Ei mitään hätää kulta", höpötin ja yritin kävelyttää tammaa. Susu ei kuitenkaan hievahtanut, mutta pitkän maanittelun jälkeen sain sen ottamaan askeleita ja kävelytin sitä pienellä ympyrällä. Annoin tamman rentoutua jutellen sille samalla ja lähdin sitten taluttamaan sitä kohti uraa, jolloin Susu jännittyi taas. Jokainen askel oli suuri saavutus, sillä tamma oli haluton kävelemään. Houkutellen sain Susun kävelemään väkinäisesti ja ohjasin sen puomeille kävellen itse hevosen vieressä.
Susu kolautti kavionsa taas ensimmäiseen puomiin ja säikkynä se hypähti sivulle. Rauhoittelin hevosta silittelemällä sitä ja mietin, mikä ihme sitä oikein vaivasi. Huomasin, ettei se ollut edes yrittänyt nostaa jalkojaan puomin kohdalla. Ihan kuin se ei olisi edes nähnyt sitä. "Nähnyt", sana jäi pyörimään mieleeni ja hitaasti nostin toisen käteni Susun silmän eteen. Heilutin kättäni edestakaisin, mutta tamma ei reagoinut mitenkään. Päästin irti ohjista kävellen tamman toiselle puolelle toistamaan kokeiluni. Ei mitään. Olin hetken ihan hiljaa, jonka jälkeen kosketin Susun turpaa. Tamma säpsähti, jolloin epäilykseni vahvistuivat. Susu oli sokea.
Vakavana houkuttelin tamman takaisin talliin, jossa se rentoutui omaan karsinaansa päästyään. Riisuin tamman kaikki varusteet ja silittelin sitä mietteliäänä. Siitä siis kaikki oudot säikkymiset olivat johtuneet. Susu ei ollut nähnyt mitään. Suljin karsinan oven vieden varusteet paikoilleen. Siivosin myös tamman pakin pois kävellen sitten tallitupaan soittamaan eläinlääkärin katsomaan Susua.
17.4.2016
~ Pellolla
Lämmin kevätaurinko paistoi taivaalta tuoden lupausta kesästä. Lunta oli enää siellä täällä tienpenkoilla ja lintujen laulua alkoi olla yhä vain enemmän. Hymyillen kuuntelin soran narskumista kenkieni alla ja katselin, miten tallipiha hiljalleen ilmestyi näköpiiriini.
Vein kassin kaappiini ja riisuin takin, jättäen ihanan pehmoisen fleecen päälle. Hain sitten Susun pakin sen karsinan eteen ja avasin lukon. Kaivoin kumisuan pakin pohjalta ja astuin sitten karsinaan. "Hei tyttö", sanoin lempeästi ja silitin tamman turpaa. Se katsoi minua lempeillä silmillään puhallellen lämmintä ilmaa kädelleni.
Aloitin pyörittelemään kumisukaa pitkin tamman kaulaa. Ilmojen lämpenemisen huomasi hevosistakin, jotka alkoivat tiputella talvikarvojaan. Susultakin lähti jonkin verran, ei kuitenkaan kamalia määriä. Seuraavaksi harjasin tamman pölyharjalla läpi ja puhdistin kaviot. Laitoin sille sitten suojat kaikkiin jalkoihin ja hain varusteet satulahuoneesta.
Nostin puhtaan satulahuovan tamman selkään ja sen päälle karvaromaanin, sillä entisenä ratsastuskouluhevosena Susun selkä oli vanhuuden myötä huonontunut. Lopuksi asettelin yleissatulan tamman selkään ja kiinnitin huovan satulaan. Kiristin sitten vyötä ja harjasin pään pukien suitset tammalle.
Talutin Susun maneesiin kaartoon ja ponnistin jakkaralta selkään. Jalustimia lyhensin reiällä, sillä ajattelin lähteä maastoon. Kiristin vielä vyön ja käänsin tamman ympäri kävellen ovesta ulos maastopolulle.
Tamman kaviot painautuivat sulaneesta lumesta kosteutuneeseen maahan jättäen kavionjälkiä. Katselin eloon heräilevää metsää ja hymyilin huomaamattani. Havahduin kuitenkin pian mietteistäni ja keräilin ohjia käteen pyytäen Susun raviin.
Kevensin hiljaa tamman tahdissa antaen sen venyttää kaulaansa ja askeltaa rennosti. Metsämaisemaa tuntui jatkuvan ikuisuuksiin, kun ravasimme hiekkatietä pitkin loivaan alamäkeen.
Äkkiä vasemmalla puolellani metsikössä rasahti ja horjahdin satulassa Susun hypätessä sivulle. Tamma yritti kääntyä hermotuneesti ravinsekaista käyntiä ympäri, mutta päättäväisesti ohjasin hevosta suoraan eteenpäin. Juttelin Susulle mukavia yrittäen saada sen rauhoittumaan ja kummastuneena ratsastin eteenpäin. Ei Susu ollut ikinä näin säikkynyt ja hyppinyt sivuttain. Käännyin vielä katsomaan taakse ja näin, kuinka rusakko juoksi pensaikosta tien poikki.
Tilanne nollautui, mutta Susu vielä kyttäili vasemmalle puolelleen, joten päätin mennä pellolle laukkailemaan. Pyysin ensin ravia ja ratsastin isoja ympyröitä hakien rentoutta. Ensin Susu oli vieläkin jännittynyt, mutta pikkuhiljaa se rentoutui jonkin verran. Istuin sitten alas ja pyysin tamman laukalle. Susu nosti askellajin sulavasti ja pärskähti puoli kierrosta laukattuani.
Vaihdoin suunnan ravin kautta ja nostin sitten oikean laukan ympyrällä. Viimeisetkin jännityksen rippeet katosivat hevosesta kuin taikaiskusta ja uskalsin jopa keventää istuntaani antaen tamman mennä.
Ratsastin takaisin tallille rauhallisessa käynnissä ja vilkutin Sashalle ja Jessicalle, jotka lähtivät juuri kävelemään hevosineen laukkarataa kohti. Pihalla laskeuduin alas selästä ja nostin jalustimet ylös taluttaen Susun sitten talliin.
Hoidin tamman erittäin hyvin ja rapsuttelin sitä odotellessani kylmäpatjojen vaikutusta. Kaivoin jopa pakista porkkanan ja tarjosin sitä tammalle. Rypistin otsaani huolestuneena, kun Susulla kesti hetken löytää nami ja sitä tarjoama käsi. Pudistin ajatuksen kuitenkin päästäni ja otin kylmäpatjat pois käärien fleecepintelit tilalle. Tarkistin vielä, että talliloimi oli hyvin ja hyvästelin hevosen sitten siivoillen kamoja pois.
2.4.2016
~ Kouluratsastusta
Kävelin tallin pihaan soran narskuessa kenkieni alla. Kävin heittämässä kassini taukotilaan ottaessani mukaan kypärän ja hanskat. Poikkesin sitten tallin kautta hakemassa narun.
Huusin Susua laitumen portilla ja tumma hevoseni lähti hölkköttelemään luokseni. Tervehdin tammaa kiinnittäen narun sen riimuun ja lähdin taluttamaan hevosta talliin.
Sidoin Susun kiinni käytävälle molemmin puolin. Riisuin tamman toppaloimen ja harjasin sen karvan läpi pölyharjalla. Tarkistin sitten kaikki jalat ettei niissä ollut mitään ja pyöritin vaaleanpunaiset pintelit etujalkoihin. Susu seisoi tapansa mukaan kiltisti paikallaan ja pärskähti.
Puin tammalle pinteleiden kanssa yhteensopivan satulahuovan ja heilautin koulusatulan selkään. Kiristin vyötä jo valmiiksi aika paljon ja puin vielä tammalle suitset päähän irrottaen sen naruista ja lähtien taluttamaan sitä kentälle.
Heilautin ohjat tamman kaulalle ja nostin kättäni korjatakseni otsahihnan alle jäänyttä otsatukkaa paremmaksi, mutta yllätyksekseni Susu säpsähti hiukan ja otti askeleen sivulle. Se käänsi päätään suuntaani ja taivutti kaulaansa alemmas, mikä sai minut katsomaan hevosta tarkemmin. [i]"Luultavasti vain vanhuuden oikkuja"[/i], ajattelin laskien jalustimet ja kiristäen vielä vyön.
Ohjasin tamman uralle ja annoin jo vanhan hevosen vertyä kunnolla pitkin ohjin. Sain ratsastaa rauhassa maneesissa, sillä laukkahevosten treeni keskittyi radalle. Pikkuhiljaa keräsin ohjia tuntumalle ja aloin työstää käynnissä takajalkoja aktiivisemmiksi. Ratsastin isot pääty-ympyrät väistättäen takaosaa hiukan käännöksissä ja vaatien hiljalleen asetusta.
Vaihdoin suunnan täyskaarrolla ja työstin käyntiä myös tähän suuntaan verrytellen Susun kunnolla. Asetin hevosen huolellisesti ympyrällä ja pyysin sisäpohkeella takaosaa väistämään muutaman askeleen verran. Kehuin tammaa ja muutaman ympyrän jälkeen suoristin sen uralle valmistellen ravin. Susu lähti reippaasti pohjemerkistäni raviin ja aloitin keventämisen hevosen rytmissä. Annoin hiukan ohjaa antaen Susun laskea päätään alas ja myödätä niskasta, mutta jostain syystä tamma kulki taas tutuksi tullutta töksähtelevää ravia jännittyneenä. Annoin vähän lisää ohjaa pitäen kuitenkin hyvän tuntuman ja yritin saada askeleita pidemmiksi.
Hetken päästä Susu uskalsi jo vähän rentoutua ja raviin alkoi löytyä joustoa. Ratsastin lyhyille sivuille reilun kokoiset voltit rennosti asettaen ja pitkille sivuille otin kiemuraurat tarkastaen ulkoapujen toimivan. Susu kulki kuuliaisena polkien takajaloilla hyvin alleen ja kuolainta narskutellen. Sain jopa jäykkyyttä pois ja taivutettua tamman kunnella pohkeeni ympärille volteilla.
Otin mukaan siirtymisiä kiemurauran keskelle, jotka sujuivat hyvin. Susu kuunteli nätisti ja taputin tammaa kaulalle. Pikkuhiljaa tein ravi-käynti-pysähdys-käynti- siirtymisiä kiemurauralle molempiin suuntiin ja annoin sitten kehujen kera pidempää ohjaa ratsastaen koko uralle.
Lopuksi otin vielä laukkaa isolla pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Napautin kevyesti raipalla pohkeen taakse, jottei Susu laahaisi takajalkojaan vaan käyttäisi niitä. Tamma ryhdistäytyi hiljalleen ja laukkaan löytyi rytmiä ja joustoa. Oikeaa laukkaa ratsastin huolellisesti, sillä Susu taas painoi hieman ulos kaula mutkalla sisäänpäin. Yritin houkutella tamman kaulaa suoraksi ja pitää ulkoavut kuulolla. Lopuksi laukka sujuikin hyvin ja taputin tammaa kaulalle kehuen sitä myös ääneen.
Annoin hevoselle pitkät ohjat ja se rentoutui pärskähtäen. Hymyillen päästin jalustimet pois jalasta ja keikuin tamman mukana. Reippaat loppukäynnit käveltyäni käänsin kaartoon ja laskeuduin alas selästä. Löysäsin vyötä jo valmiiksi ja nostin jalustimet ylös taluttaen Susun sitten talliin.
Tallissa kylmäsin Susun jalat hyvin harjaten hevosen odotellessa läpi. Tamma töykki minua turvallaan ja höpöttelin sille kaikkea. Käärin sitten kylmäpatjojen tilalle fleecepintelit ja heitin vielä viltin selkään. Lopuksi siivosin Susun kamat paikoilleen puhdistaen suitset ja pintelit ja menin sitten auttamaan ruokinnassa.
28.10.2015
~ Esteillä
Kimo tammani syöksähti pärskähtäen laukkaan. Tein pidätteitä siirtääkseni Nessan takaisin raviin ja tein uuden, hallitumman noston. "Hyvä", kehuin ja taputin tamman kaulaa. Jatkoin laukkaa ympyrällä tehden temponvaihteluita saadakseni Nessan kuulolle.
Hidastelin pikkuhiljaa hallittuun raviin ja vaihdoin suunnan ympyrällä. Tein valmistelevan puolipidätteen ja puristin kevyesti sisäpohkeella, jotta sain Nessan nostamaan oikean laukan. Tamma laukkasi nätisti kuulostellen apujani ja sain sen pikkuhiljaa myötäämään niskastaan. Taputin ja kehuin tammaa hidastellen raviin ja käyntiin antaen Nessalle pitkät ohjat välikäyntien ajaksi.
Kulma, suoristus, pohkeet kiinni, puolipidäte ja hyppy. Tamma liiti kauniisti satakolmekymmentä senttisen okserin yli ja taputin sen kaulaa. Jatkoin vasemmassa laukassa vihreävalkoisen trippelin ohi seuraavalle, kymmenen senttiä korkeammalle okserille, jonka Nessa ylitti hienosti. Häntä hulmuten se jatkoi minun ohjaamanani tiukan käännöksen jälkeen kaksoissarjalle. Ensimmäinen paikka tuli hiukan lähelle, mutta tamma nousi jyrkkään hyppyyn taivuttaen jalat hyvin alleen. En ehtinyt laskea sopivia askeleita, joten b-osalle lähdimme vuorostaan liian kaukaa, mutta onneksi Nessa osasi asiansa. Kehuin tammaa ääneen ja ratsastin kierroksen ottaen sarjan heti uusiksi, paremmalla menestyksellä.
Seuraavaksi tulin kaarevalla linjalla okserin, portin ja yksittäisesteen kolmen laukan väleillä. Viimeisen jälkeen ratsastin ison ympyrän, jonka jälkeen tuli kaksoissarja. Nessa laukkasi rytmikkäästi korvat pystyssä ja ponnisti voimakkaisiin hyppyihin. Trippeli meni kuitenkin pieleen, koska käännös oli tiukka, enkä suoristanut tarpeeksi tehokkaasti, jolloin tulimme vinosti ja Nessa kielsi. Otin uuden lähestymisen huolellisesti ratsastaen ja tamma ponnisti kauniisti yli kehujeni saattelemana. Trippelin jälkeen seurasi vielä okseri, jonka jälkeen hidastin raviin ratsastaen isoa ympyrää hetken.
Otin radan uudestaan, jolloin onnistuimme paremmin. Tammani oli hyvin kuulolla ja se pärskähteli innoissaan esteiden välillä. Nessan kaviot uppoutuivat kentän hiekkaan lennättäen sitä ympäriinsä. Liidimme kuin yhtenä esteiden yli ja Nessa vaihtoi laukat automaattisesti. Kehuin tammaa ääneen myödäten sen liikkeitä ja viimeisen radan jälkeen hidastelin hymyillen harjoitusravin kautta kevyeeseen raviin. Rapsuttelin tamman säkää hymyillen itsekseni ja annoin sille pitkät ohjat.
Käyntiin hidastaessani otin jalustimet pois jaloista ja kumarruin halaamaan tammaa. Se puhalsi ja liikutteli kuolainta suussaan. Suoristautuessani huomasin tallin ovella hahmon, joka katseli meitä. Hän kuitenkin kääntyi lähteäkseen sisälle, tajutessaan, että ratsastin loppukäyntejä.
Laskeuduin selästä ja nostin jalustimet ylös, sekä löysäsin vyötä. Kehuin vielä tammaa ääneen ja talutin sen sitten perässäni talliin.
Sidoin Nessan molemmin puolin pesupaikalle ja riisuin varusteet. Suihkutin sitten nopeasti tamman jalat ja hain kylmät sen kaikkiin jalkoihin. Kylmien vaikuttaessa puhdistin kuolaimet ja ristitin suitset vieden ne paikalleen satulan viereen.
"Ai moi Erika", sanoin melkein törmäten tyttöön.
"Moi Minka", hän vastasi hymyillen.
"Näin sut hyppimässä Nessalla kun tultiin maastosta. Ootte hyvässä terässä kisakauteen", hän jatkoi.
"Ai kiitos. En huomannutkaan", naurahdin.
"Erika, mihin nää suojat menee?" kuulin tutun äänen kysyvän. En ehtinyt tunnistaa sitä, kun äänen omistaja jo käveli esiin nurkan takaa ja huomasin katsovani taas ihaniin, vihreisiin silmiin. Poika jähmettyi hetkeksi paikalleen, mutta toipui nopeasti.
"Minka", hän sanoi.
"Elias", vastasin.
"En tiennyt, että sinäkin käyt täällä", jatkoin.
"Ratsastin nuorempana. Nyt käyn täällä joskus auttelemassa Erikaa", hän sanoi hymyn ilmestyessä hänen huulilleen.
"Seurusteletteko te?" kysymys karkasi huuliltani ennen kuin ehdin estää. Elias ja Erika purskahtivat molemmat nauruun.
"Ei todellakaan. Elias on veljeni", Erika sanoi nauraen ja punastuin.
"Ai, anteeksi", sanoin punaisena.
"Ei se mitään", Erika nauroi edelleen ja Eliaskin poistui hymyillen paikalta. Erika rauhoittui ja sanoi: "Mä luulin, että teillä on jotain juttua." Jäädyin hetkeksi miettien tytön sanoja, ennen kuin hymyilin sanoen: "Ei, ei. Me ollaan vaan kavereita."
"Aijaa. Mä kyllä tiedän ton tavan millä Elias sua katsoo. Älä epäröi mun takiani. Se on kyllä ihan ok", hän hymyili tietäväisesti ja käveli satulahuoneeseen.
Hämmennyin Erikan sanoista ja pyörittelin niitä päässäni moneen kertaan, enkä tiennyt mitä ajatella. Riisuin jääpatjat Nessalta ja harjasin tamman ajatuksissani. Se töykki minua turvallaan ja rapsutin sen otsaa hymyillen. Puhdistin vielä kaviot, joissa ei oikein ollut mitään. Pyöritin violetit fleecepintelit Nessan jalkoihin, jonka jälkeen puin tammalle samaa sarjaa olevan loimen. Taputin hevosen lapaa ja sanoin sille heipat keräten tavarat pakkiin ja laittaen sen lukkoon. Hain sitten Susun kamat tamman karsinan eteen, varoen törmäämästä Erikaan tai Eliakseen.